Joseph Haydn

Jousikvartetto F-duuri op. 74/2, Hob III:73

Fine Arts Quartet jousikvartetti

Joseph Haydn (1732-1809) pakkasi kuusi uutta jousikvartettoa toiselle Lontoon-matkalleen vuonna 1794. Hänen käsissään jousikvartetosta tuli musiikillisen klassismin täydellisin edustaja, lajityyppi, jonka selkeys ja intiimi, ensisijassa kamarimusiikkin harrastajille suunnattu luonne teki siitä uudenlaista, muillekin kuin hovikuuntelijoille tarkoitettua taidetta.

F-duuri-kvartetosta op. 74/2 Haydnin uusi tyyli erottuu selvästi: muoto on rakennettu suuremmista palikoista, tempomerkinnät ovat äärimmäisempiä, orkestraaliset tehot sekä taiturillinen ensiviulu julistavat sävelkieltä, jossa säveltäjä liitti wieniläisklassismiin liitti tuoretta kansanomaisuutta ja humanismia.

Ludwig van Beethoven

Sonaatti pianolle ja viululle F-duuri op. 24, “Kevät”

Vlatseslav Novikov piano, Julia Ungureanu viulu

Kevät koitti viulusonaatille Ludwig van Beethovenin (1770-1827) sonaatissa F-duuri op. 24 vuodelta 1804. Siinä säveltäjä jätti 1700-luvun muodolliset seurustelutavat taakseen, mutta osa duosonaatin sosiaalisesta luonteesta – musiikillinen versio parisuhteesta – siirtyi myös romanttiseen kielenkäyttöön.

”Kevät”-sonaatissa viulun ja pianon roolit on dramatisoitu rohkeasti vanhat soveliaisuussäännöt unohtaen. Tätä avusti myös Beethovenin valppaasti seuraama soitinten kehitys: Tourte-jousi, korkeampi talla ym. innovaatiot tähtäsivät voimakkaampaan ääneen, entistä vahvemmin esiinnouseviin persoonallisuuksiin ja luonnollista kokoa suurempiin tunteisiin.

Efrem Zimbalist

Jousikvartetto e-molli (1932/1959)

Fine Arts Quartet jousikvartetti

Kuvausteksti päivitetään lähiaikoina.

Wolfgang Amadeus Mozart

Sonaatti D-duuri kahdelle pianolle KV 448

Vlatseslav Novikov piano, Anastasia Injushina piano

Wolfgang Amadeus Mozartin (1756-1791) varhaiset sonaatit pianolle nelikätisesti syntyivät säveltäjän ja hänen isosiskonsa Nannerlin yhteisiin esityksiin ja niissä esiteltiin näyttävästi ihmelapsipianistien virtuoositaitoja. Tästä kertoo myös tunnettu maalaus, jossa sisarukset istuvat klaveerin äärellä kädet vaativassa ristikkäisotteessa, Leopold-isän valvovan silmän alla. Kahdella pianolla haaste muuttuu hieman toisenlaiseksi ja Josepha Auernhammerin kanssa marraskuussa 1781 esitetty sonaatti D-duuri KV 448 kahdelle pianolle on lennokkuudessaan ja vastustamattomassa liikkeessään Mozartin kaksipianististen sävellysten kruunu.

Edvard Grieg

Sonaatti sellolle ja pianolle a-molli op. 36

Anastasia Injushina piano, Jian Wang sello

Edvard Grieg (1843-1907) kiersi yleensä musiikin perinteiset muodot kaukaa ja pyrki ilmaisemaan itsensä lyyrisin kuvin ja rapsodisella vapaudella. Vuonna 1883 valmistunut sellosonaatti oli leipzigilaisen musiikinkustantaja Petersin tilaus, mutta Grieg sai teokseen henkilökohtaisemman herätteen omistamalle sen sellistiveljelleen Johnille. Kantaesityksessä teoksen tulkitsi tämän opettaja, kuuluisa sellisti ja säveltäjä Julius Klengel, Griegin soittaessa pianoa.

Sellosonaatti kuuluu pianokonserton ja kolmannen viulusonaatin ohella Griegin täysipainoisimpiin soitinteoksiin. Klassisen tasapainon sijaan Grieg etsii sellosonaatissaan räiskyvää tunneilmaisua, intohimoja, jotka kuvastuvat niin äärimmilleen kiihtyvissä tempoissa kuin hehkeästi laulavissa teemoissa ja kansanlauluaiheissa.

Johannes Brahms

Jousikvintetto nro 2 G-duuri op. 111

Vilde Frang I viulu, Elina Vähälä II viulu, Vladimir Bukac I alttoviulu, Yuval Gotlibovich II alttoviulu, Jian Wang sello

Italian-matkalla on ollut elähdyttävä vaikutus moniin säveltäjiin, eikä etelän aurinko jättänyt lämmittämättä myöskään Johannes Brahmsin (1833- 1897) inspiraatiota, kun hän vuonna 1890 kävi matkan jälkeen toisen jousikvintettonsa op. 111 kimppuun. Etenkin teoksen finaalissa säveltäjä heittäytyi unkarilaistyylisen temperamenttisen vietäväksi.

Aikalaisilta musiikin latinalainen avomielisyys ja pursuilu jäi tunnistamatta ja Brahmsin esitaistelijoihin kuulunut Eduard Hanslick näki melodisessa teoksessa enemmän viitteitä itsetutkiskelusta: “Brahms näyttää entistä enemmän kääntyvän sisäänpäin, vaikuttaa entistä vapautuneemmalta, entistä varmemmalta yksinkertaisten tunteiden elävöittämisessä. Teos on täytetty rikkaalla emootiolla, ilman ponnistelua, ilman liioittelua ja ilman keinotekoisuutta.”

Leoš Janáček

Viulusonaatti

Ralf Gothoni piano, Elina Vähälä viulu

Leos Janacekin (1854-1928) viulusonaatin innoittajana toimi alkuun ensimmäinen maailmansota, jonka Janacek toivoi tuovan vapauden Itävallan alaisuudessa asuville slaavilaiskansoille – niin kuin jossain määrin tapahtuikin. Pitkän sävellysprosessin aikana 1914-1921 kappale laajeni ja muuttui luonteeltaan.

Viulusonaatin finaaliin on sävelletty tervehdyksiä, jotka Janacek halusi osoittaa synnyinseuduilleeen Slovakiaan vapauttajina marssiville venäläisjoukoille. Läpi teoksen toistuva viuluaihe herättää myös epäilyksiä. Sonaatin monet herätteet sulautuvat lopulta musiikilliseksi tajunnanvirraksi, jota vetää eteenpäin pakottava elämäntahto.

Antonín Dvořák

Pianotrio e-molli op. 90, “Dumky”

Ralf Gothoni piano, Elina Vähälä viulu, Andreas Brantelid sello

Tsekkiläisen Antonin Dvorakin (1841-1904) säveltäjäkuvassa on korostunut yhteys keskieurooppalaiseen romantiikkaan, mutta monissa teoksissaan hänkin on kallellaan slaavilaiseen tunneilmaisuun, jonka vaikutus ulottuu sävelaiheista teosten rakenteisiin. Pianotrio e-molli op. 90 on saanut lisänimensä “Dumky” trio on saanut erikoisen rakenteensa ukrainalaisesta balladityypistä, “dumkasta” (“miete, tuumailu”).

Tällaiselle “dumkailulle” on ominaista tunnelmien äkillinen vaihtelu, alakuloisuuden, kaihomielen sekä riehakkaan ilon vuorottelu. Dvorak soveltaa tätä periaatetta uskollisesti trionsa kuudessa osassa: jokainen jakaantuu selvästi erottuviin väkevän tunteellisiin hitaisiin ja hilpeän tanssillisiin nopeisiin jaksoihin.

Max Bruch

Jousikvintetto a-molli op. posth.

Elina Vähälä I viulu, Julia Ungureanu II viulu, Yuval Gotlibovich I alttoviulu, Vladimir Bukac II alttoviulu, Andreas Brantelid sello

Max Bruch (1838-1920) eli pitkän elämän, jonka aikana musiikin kurssi ehti muuttua useamman kerran. Ei kuitenkaan Bruchilla: hän pysyi läpi uransa uskollisena nuorena omaksumalleen romanttiselle tyylille. Parhaiten Bruch tunnetaan vuonna 1868 valmistuneesta ensimmäisestä viulukonsertostaan, mutta teoksen menestyksestä tuli hänelle myös taakka.

1900-luvun alussa Bruch edusti jo menneisyyttä, mutta sävelsi vuonna 1918 jousikvinteton a-molli, jonka nuottimateriaali katosi vuosikymmeniksi. Vuonna 1988 teoksesta löytyi BBC:n kirjastosta säveltäjän miniän tekemä kopio, jonka pohjalta lämpimästi romanttinen kvintetto julkaistiin vuonna 1991.

Wolfgang Amadeus Mozart

Duo G-duuri viululle ja alttoviululle KV 423

Vilde Frang viulu, Vladimir Bukac alttoviulu

Wolfgang Amadeus Mozartin (1756-1791) kaksi duoa viululle ja alttoviululle nuoren säveltäjän vaikuttaessa vielä kotikaupungiassaan Salzburgissa. Joseph Haydn oli säveltänyt viululle ja alttoviululle kuusi duoa, jotka ruhtinaspiispa Colloredo oli kuullut ja tilasi saman tien kuusi samantyylistä duoa hoviurkuriltaan Michael Haydnilta, Josephin veljeltä.

Alkoholismista kärsinyt Michael Haydn sairastui kesken työnsä ja kääntyi nopeakynäisen Mozartin puoleen, joka mielihyvin otti osaa työnantajansa pettämiseen ja sävelsi puuttuvat kaksi duoa (KV 423 & 424). Vaikka teokset esitettiin Haydnin nimissä, kelpo säveltäjä-urkuri säilytti jälkipolville tiedon kappaleiden todellisesta tekijästä.

Dmitri Shostakovich

Preludi ja Scherzo jousioktetille op. 11

Fine Arts Quartet string quartet, Julia Ungureanu III viulu, Elina Vähälä IV viulu, Vladimir Bukac alttoviulu, Andreas Brantelid cello

Dmitri Shostakovitshin (1906-1975) Preludi ja Scherzo jousioktetille on sävelletty vuosina 1924-25 eli samaan aikaan kuin läpimurtoon yltänyt ensimmäinen sinfonia. Molemmat ovat hämmästyttävän kypsiä alle 20- vuotiaan sävellyksiä, mutta luonteeltaan hyvin erilaisia. Kahdessa kappaleessa Shostakovitsh näyttäytyy yhtä terävänä, sarkastisena, demonisena ja kitkeränäkin kuin myöhäistuotannossaan. Ensimmäisen kappaleen koraalimainen karuus täydentyy toisen kappaleen painajaismaisella paholaistanssilla.

Johannes Brahms

Pianokvartetto nro 3 c-molli op. 60

Anastasia Injushina piano, Vilde Frang viulu, Yuval Gotlibovich alttoviulu, Jian Wang cello

“Voit laittaa kanteen kuvan, jossa on pää ja sitä kohti osoittava pistooli. Se antaa myös kuvan musiikista. Lähetän sinulle tarkoitukseen sopivan valokuvan”, kirjoitti Johannes Brahms (1833-1897) vuonna 1875 kustantajalleen Simrockille saatuaan valmiiksi uuden pianokvartettonsa, jonka romanttisesta sävelkielestä ei löydy itsetuhon merkkejä.

Pianokvartetto nro 3 c-molli op. 60 oli ollut säveltäjälleen murheen lapsi alusta alkaen. Jo vuonna 1854 Brahms esitteli teoksen ensimmäisiä luonnoksia ja Clara Schumann oli ihastellut hitaan osan “suurenmoisuutta ja syvää tunnetta”. Kypsytellessään teostaan yli kaksikymmentä vuotta Brahms ehti muun ohella säveltää vuonna 1862 kaksi muuta hehkeän romanttista pianokvartettoa opp. 25 ja 26.

Alfred Schnittke

Moz-Art à la Haydn kahdelle viululle ja jousille

Moz-Art vuodelta 1976 on kollaasimainen teos, jossa säveltäjä keskustelee Mozartin ja Haydnin kanssa lainaamalla palasia heidän teoksistaan. Historiallisten fragmenttien pyörittelyllä on myös synkkä puolensa, joka tiivistyy loppua kohden. Siinä ehkä ilmenee mahdottomuus tavoittaa Mozartin inspiraatiosta muuta kuin rippeet, jotka uiskentelevat riitasointuisessa avaruudessa vailla kotiinpaluuta.

Schnittke muokkasi teoksen monille eri kokoonpanoille, joille on yhteistä klassistisen kauneuden dekonstruktio modernista epätoivosta käsin: Mozartin musiikki on ajettu historian paperisilppurin läpi ja sen jälkeen yritetty liimata uudelleen kokoon.

Carl Philipp Emanuel Bach

Konsertto klaveerille D-duuri Wq 43:2

Johann Sebastian Bachin viides lapsi, Carl Philipp Emanuel Bach (1714-1788) palveli pitkään Preussin kuningas Fredrik Suuren cembalistina, mutta vapautui myös musiikillisesti päästyään vuonna 1768 konservatiivisesta Berliinistä uusien virtauksien kyllästämään Hampuriin. Siellä valmistuivat vuonna 1771 kuusi konserttoa cembalolle ja orkesterille Wq 43, joista D-duuri-konsertto Wq 43:2 on ehkä kokoelman näyttävin, paikoin myös yllättävä ja tunteellinen.

Johann Sebastian Bach

Konsertto klaveerille E-duuri BWV 1053

Johann Sebastian Bach (1685-1750) sävelsi klaaverikonserttonsa (1-4:lle klaveerille) 1720-luvun lopulla ja 1730-luvulla enimmäkseen Leipzigin Collegium Musicumia varten. E-duuri-konserton BWV 1053 taustalla oli todennäköisesti jokin Köthenin kaudella tai varhaisina Leipzigin vuosina syntynyt puhallinkonsertto, mutta Bach käytti sen musiikkia myös kantaateissaan 169 ja 49, joissa urut toimivat obligatosoittimena. Cembalolle hän sovitti materiaalin Leipzigissa vuonna 1738.

Joseph Haydn

Sinfonia nro 83 g-molli, Hob. 1/83, "Kana"

Pariisin maineikkain konsertinjärjestäjä, Concert de la Loge Olympique, tilasi Joseph Haydnilta (1732-1809) vuonna 1785 kuusi sinfoniaa, maksaen ruhtinaalliset 25 louisdoria kustakin ja vielä viisi julkaisuoikeuksista. Vaikka Haydn oli vaikuttanut koko ikänsä vain pienellä alueella eteläisessä Itävallassa hänen maineensa oli levinnyt jo laajalti ympäri Euroopan. Sinfonia nro 83 g-molli, "Kana", on saanut lisänimensä ensimmäisen osan sivuteemaa "nokkivasta" oboe-ostinatosta. 1800-luvulla vakiintunut epiteetti ei varmaankaan tee oikeutta koko teoksen luonteelle mutta se osoittaa että aikalaiset kuuntelivat valppaasti Haydnin musiikkia, aina valmiina löytämään siihen kätkettyjä yllätyksiä ja erikoisuuksia.